Usein toistuvat myytit kenosta – mitä kannattaa uskoa ja mitä ei?

Keno on yksinkertainen arvontapeli, jonka ympärille on syntynyt ajan saatossa runsaasti uskomuksia ja erilaisia väitteitä voiton todennäköisyyksistä. Monet niistä ovat kuitenkin pelkkiä uskomuksia, joilla ei ole todellista käytännön merkitystä.

Kun pelinä on keno, perustuvat jokaisen kierroksen lopputulokset täysin sattumaan. Pelaajan valitsemat numerot ovat satunnaisia, samoin arvonnan tulos. Jokainen arvonta on tilastollisesti itsenäinen tapahtuma, eikä edellisillä tuloksilla ole vaikutusta seuraavaan kierrokseen.

Olemme keränneet alle yleisimmät myytit, jotka liittyvät kenoon sekä sen, miksi ne ovat pelkkiä myyttejä.

Myytti: tietyt numerot esiintyvät useammin kuin toiset

Yksi yleisimmistä uskomuksista on, että jotkin numerot esiintyvät muita useammin pitkällä aikavälillä. Ajatellaan, että peli suosii tiettyjä numeroita tai että niillä olisi suurempi todennäköisyys tulla arvotuiksi.

Todellisuudessa kenossa jokaisella numerolla on täsmälleen sama todennäköisyys tulla arvotuksi jokaisella kierroksella. Pelijärjestelmä perustuu satunnaislukugeneraattoriin tai oikeaan arvontaan, eikä yksittäistä numeroa ei painoteta muita enemmän. 

Lyhyellä aikavälillä voi syntyä sarjoja, joissa jokin numero esiintyy poikkeuksellisen usein tai poikkeuksellisen harvoin. Tämä kuuluu kuitenkin normaaliin satunnaisvaihteluun, eikä kerro tulevista arvonnoista mitään.

Sama pätee myös muihin nettikasinoiden peleihin. Kaikki valikoimiin kuuluvat rahapelit netissä perustuvat tavalla tai toisella satunnaisuuteen. Kolikkopelien kohdalla sen varmistaa satunnaislukugeneraattori, korttipeleissä pakan sekoittaminen ja nopanheitossa niiden laskeutuminen. Satunnaisuus on tärkein pelien reiluuden varmistava tekijä, ja se pätee myös kenoon.

Myytti: kuumat ja kylmät numerot auttavat voittamaan

Toinen yleinen uskomus liittyy niin sanottuihin kuumiin ja kylmiin numeroihin. Kuumiksi kutsutaan numeroita, jotka ovat tulleet usein viime aikojen arvonnoissa. Kylmiä numeroita ovat puolestaan ne, jotka eivät ole esiintyneet pitkään aikaan. Ajatuksena on, että kuumat numerot jatkavat esiintymistään tai että kylmät numerot ovat seuraavaksi vuorossa.

Todennäköisyys ei kuitenkaan muutu sen perusteella, mitä aiemmissa arvonnoissa on tapahtunut. Jokainen arvonta käynnistetään samasta lähtökohdasta, ja numerot määräytyvät taas uudelleen satunnaisesti. Aiemmat tulokset eivät vaikuta seuraavan arvonnan lopputulokseen.

Kuumien ja kylmien numeroiden seuraamisesta ei ole haittaa, mutta se ei myöskään tuo matemaattista etua. Sattuma on aina läsnä – kuten kaikessa kvanttifysiikasta nopanheittoon. Todennäköisyydet pysyvät samoina riippumatta siitä, miltä numeroiden esiintymishistoria näyttää.

Myytti: järjestelmät ja kuvioihin perustuvat valinnat parantavat tulosta

Kenoon on kehitetty erilaisia järjestelmiä ja tapoja, joilla numeroita valitaan. Ne voidaan valita esimerkiksi tietyiksi kuvioiksi kupongin alueelle, tasaisin välein tai jonkin kaavan perusteella. Tavoitteena on usein löytää tapa, jolla osumia tulisi useammin.

Kenon kannalta ei ole merkitystä sillä, valitaanko numerot vierekkäin, hajallaan tai tiettyjen kuvioiden mukaisesti. Arvonnassa tarkastellaan ainoastaan sitä, mitkä numerot arvotaan ja miten ne osuvat omiin valintoihin. Kuvio, jonka numerot muodostavat kupongilla, ei vaikuta siihen, kuinka todennäköistä on saada osumia.

Ainoa todellinen vaikutus tulee siitä, kuinka monta numeroa valitaan, minkälaisella panoksella pelataan ja kuinka monta riviä ostetaan. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, kuinka monta mahdollista voittotilannetta syntyy ja minkälaisia voittosummat voivat olla.

Myytti: tietyllä panoksella osuu useammin

Panostason valintaan liittyy myös virheellinen käsitys siitä, että suuremmalla panoksella pelatessa voittoja tulisi useammin tai että peli suosisi isommalla panoksella pelaavaa. 

Tämä ei pidä paikkaansa, vaan se on muiden virheoletusten tapainen myytti. Panostaso vaikuttaa vain voittosummiin silloin, kun saadaan osuma. Koska panos vaikuttaa voitonjakoon, saa isommalla panoksella pelaava myös suuremman voiton. 

Itse todennäköisyys saada osumia ei muutu, ja pienellä panoksella voi saada suhteessa saman määrän osumia kuin suurella panoksella. Panostason valinnassa on järkevää katsoa ennen kaikkea omaa pelibudjettia ja sitä, kuinka kauan haluaa pelata.

Myytti: edelliset arvonnat kertovat, mitä seuraavaksi tapahtuu

Moni seuraa kenon tuloksia ja yrittää ennustaa tulevia arvontoja aiempien tulosten perusteella. Ajatellaan esimerkiksi, että jos jokin numerosarja on tullut äskettäin, sen ei pitäisi tulla heti uudestaan.

Tämäkin perustuu virheelliseen ajatukseen. Satunnaisessa arvonnassa jokainen kierros on riippumaton aiemmista. Se, mitä on tapahtunut kymmenellä tai sadalla aiemmalla kierroksella, ei muuta sitä, millä todennäköisyydellä numerot tulevat seuraavassa arvonnassa. 

Edellisten tulosten tarkastelu voikin olla kiinnostavaa, mutta niitä ei kannata käyttää päätösten ainoana perusteena. Yhden pelaajan onnistunut strategia ei tarkoita sitä, että sama kannattaa siirtää suoraan omaan pelaamiseen.

Mihin kenossa kannattaa oikeasti kiinnittää huomiota?

Myyttien sijaan kenoa pelaavan kannattaa tarkistaa pelin rakenteeseen liittyvät tiedot. Näitä ovat esimerkiksi:

  • Miten numeroiden valinta toimii kyseisessä pelissä
  • Kuinka monta numeroa voi valita yhdelle riville
  • Minkälainen voittotaulukko pelissä on käytössä
  • Millä panostasolla haluaa pelata

Tarkkojen strategioiden sijaan kannattaa ymmärtää kenon satunnaisuus. Pelaaminen on viihdettä, ja kenon osalta ei saa merkittävää hyötyä tarkkojen strategioiden laatimisesta. Numerot voi valita täysin satunnaisesti, koska myös peli on satunnainen.

Kenoa pelaaville sopivat myös muut nettikasinoiden pelit

Moni kenosta pitävä löytää mieluisia pelejä myös nettikasinoiden muusta valikoimasta, koska perusidea on monessa pelissä sama: asetetaan panos tai tehdään valinta, ja lopputulos määräytyy satunnaisen arvonnan perusteella. 

Selkein esimerkki tästä ovat kolikkopelit. Niissä kierros on aina erillinen satunnainen tapahtuma, johon ei voi lopputuloksen osalta vaikuttaa.

Lähelle kenoa asettuvat myös muut numero- ja arvontapelit. Bingo, lotto ja muut arvontapelit toimivat samalla periaatteella. Eroja on lähinnä siinä, kuinka usein arvontoja on ja miten tulos esitetään pelaajalle.

Livekasinolla on lisäksi pelejä, jotka perustuvat numeroihin tai muuhun arvontaan. Erilaiset onnenpyörään perustuvat pelit ovat tyypillisiä esimerkkejä vaihtoehdoista, jotka tarjoavat kenon kaltaista satunnaisuutta. 

Jos kaipaa täysin eri tyyppistä pelaamista, ovat vaihtoehtona pöytäpelit. Niissä strategian merkitys on kuitenkin suurempi, ja pelin opettelu edellyttää enemmän vaivaa. Ne voivat kuitenkin tuoda kaivattua vaihtelua nopeille arvontapeleille, joihin keno kuuluu.